Heipsan taasen pitkästä aikaa! Alkaa päivät vähenemään uhkaavaa kyytiä, tasan kuukauden päästä sitä törötetään hyvällä tuurilla jo kotosohvalla :P Ei sitä jaksa muistaa mitä kaikkea on tapahtunu edellisen blogi-kirjotuksen jälkeen, jos nyt pääkohdista vähän kertoilis. Elikkäs:
Lokakuun toisena päivänä eli sunnuntaina meitä ootti kiva yllätys. Puhelin soi aamulla ja sieltähän soitti yks meidän vapaaehtoisista, Aini nimeltään. Aini ja Eila halus lähteä käyttämään meitä pienellä maisema-ajelulla ja sehän meille passas, kerta kun ei muitakaan suunnitelmia ollut. Lähettiin sitten matkaan puolen päivän tienoilla. Eila kertoi itse ajaneensa bussia 28 vuotta, joten hyvissä käsissä oltiin! :P "Tummut" päätti viiä meidät Whistlerin suuntaan Shannon Fallsille ja Squamishin intiaanikaupunkiin. Maisemat oli kyllä jotain aivan uskomatonta, ei ne kuvissa näytä miltään verrattuna omin silmin nähtynä. Aini halus tarjota meille vielä ruoatkin, käytiinpä sitten Squamishin Tim Hortonilla muonittumassa. Muutama tunti vierähti nopsakkaa ja hauskaa oli, on nämä eri vapaaehtoisia täällä :) Seuraavalla viikolla Aini kerto kuulleensa, että paluumatkalla nähty poliisiauto ei ollut tutkana, vaan ohjan pohjalta oli löytyny ruumis... Oltiin sitten ajeltu muina miehinä ruumiin ohitte menomatkalla Squamishiin... Hyi.
Muutama tunti sitten kotiuduttiin Losin reissulta. Aivan uskomattoman intensiivinen neljä päivää, päivät oli täyteen buukattu eikä menny dollarit hukkaan. Perjantaina käytiin Disneylandissa. Puistoja on kaksi, ja jos molempiin mieli halajaa niin on liput hieman kalliimpia. Otettiin sitten One day- one park- lippu ja jätettiin adventure park välistä, Töpsyn maharaukka kun ei kestä semmosia härveleitä :P Riitti kyllä näkemistä yhessäkin puistossa, aivan kun ois ollut taas 6-vuotias! Disney-kulkue oli yks päivän kohokohdista, ja erilaisia teema-ajeluja oli vaikka minkälaisia eikä niistä mikään ollu pettymys.
Lauantaina sitten suunnistettiin Hollywoodiin. Alotettiin Walk of Famesta ja hipsittiin sitä myöten Madame Tussaudsin vahamuseoon. Aivan mahtava paikka eikä lippujen hintakaan ollu paha ollenkaan! Siinäpä se päivä vierähti Hollywoodissa pyörien, muutama muukin turisti paikalle oli eksyny... Paluumatkalla metrosta ulos tullessa meidän ohi käveli SWAT-joukot. Munhan oli pakko saada kuva vaikka henkeni uhalla! Aluks luultiin että jotain oli sattunu, mutta myöhemmin meille selvis että siellä kuvataankin uutta Batmania, yhen korttelin päässä meidän hotellista (millä tuurilla...). Sai jopa seurailla kuvauksia vierestä ja ottaa todistusaineistoakin :)
Sunnuntaina päästeltiin metrolla Universal Studiosille. Lippujen hinta vähän kirpasi, mutta kerrankos sitä ku on sinne asti lähetty. Siellä ois viettäny helposti toisenkin päivän, tekemistä ja näkemistä riitti kyllä. Myös siellä oli paljon erilaisia ajeluja, kuten Jurassic Park ride ja Krustyland-simulaattori. Päivän kruunas Universal Studios tour, jossa pääsi näkemään bussin kyydistä elokuvien kuvausrekvisiittoja monista eri elokuvista. Päästiin myös maailman suurimpaan 3D-elämykseen, jossa King Kong taisteli dinosauruksia vastaan meidän bussi välikappaleena. Uskomattoman todentuntusta!! Mahtava päivä.
Nyt on reissut aika lailla reissattu, viimeinen kuukausi mennään sitten budjetin mukaan. Kaikkea kivaa on silti tiedossa, pitää yrittää päivitellä vielä ennen Suomeen tuloa! See you after a month! 8)