Huhheijaa sanon minä. Ei ole ihmisten hommaa tuo 30 tunnin matkustaminen. Kolme kertaa vaihettiin konetta ja jonotettiin koko yhteiskunnan eestä, ei ihme että väsyttää.
Lennot meni sinällään ihan ok, eikä sössitty pahemmin mitään. Pikkusen tiesti oltiin hukassa joka kentällä mutta selvittiin aina :) Köpiksestä Chicagoon kesti semmoset reippaat 9h, eikä meillä toiminu ne meidän screenit joten joutu sitte vastahakosesti nukkumaan niska 90 asteen kulumassa... Plussaa voi SASilla antaa kyllä hyvistä ruoista, enpä oo ikinä syöny noin hyvää lentokonemuonaa! Chicagossa meillä oli sitten siis kolme tuntia aikaa koneen lähtöön ja ajateltiin, että ehitään heleposti odottelemaan koneen lähtöä. Tosiasiassa me jonotettiin melkeen se koko heleVEtin aika. Ensiks puolitoista tuntia pelkkään passien tarkastukseen, jossa passin tarkastuksen lisäks meiltä otettiin sekä sormenjäljet molemmista käsistä että kaunis kuva päivän matkustaneesta naamavärkistä. Toivottavasti sitä kuvaa ei koskaan tarvi nähä... Noh, sen jälkeen otettiin laukut hihnoilta ja vietiin taas ne yhen tarkastuksen läpi missä kysyttiin, tuotiinko ruokaa mukana. Sen jälkeen jätettiin laukut ja mentiin junalla toiseen terminaaliin. Siellä taas jonotettiin tovi jos toinenki, että päästään securitystä läpi. Tämä kaikki vei aikaa sen verran, että päästiin melkein suoraan koneeseen ku portille löydettiin... Nice. Ei sinällään mikään paha tuo jenkkien kautta meno kyselyiden kannalta, vaan sen jonottelun...
Vancouveriin lennettiinkin sitten neljässä tunnissa. Vanvouverin kentällä oli yks ainoa kunnollinen (ja ärsyttävin) tarkastus, missä piti näyttää kaikki lipukkeet ja lapukkeet mitä oli. Piti myös kertoa, miks oli menossa ja mihin, vaikka ne niissä lapuissa luki. Koita siinä sitte puolikuolleena mongertaa niille mitä me tänne tultiin tekemään ja miks. Noh, ilmeisesti se sai ihan selkoa nimittäin kymmenisen minuutin päästä kyseinen herra toi meille työlupalappuset. Eikä jouduttu ees "pistokokeeseen" :D
Kentällä meitä sitten odotti meidän ohjaajan Evin tyttö Melissa, joka toi meidät kämpille ja näytti vähän paikkoja. Perillä me oltiin tosiaan jotain yhden aikaan yöllä. Aikaero Suomeen onkin sitte +10 tuntia, eikä se 8 niinku laskettiin. Kämppä on oikein mukava, pieni mutta ihan kotoisa. Ja jääkaappi oli tosiaan ostettu täyteen ruokaa, ettei tarvi heti olla kauppaan menossa.
Tänään sitten alotettiin työt. Ensimmäinen päivä ja kaikki oli ihan huippua, ei voi muuta sanoa. Ihmiset on tosi ihania ja rentoja, suomea puhuvia on tosi paljon. Englantiakin sai kyllä vääntää heti, ehkäpä sitä oppiikin täällä vähän sutjakkaammin puhumaan :) Tosiaan työntekijät on ihan mahtavia, ja heti saatiin kaiffareita jotka voi meille tulla näyttämään paikkoja (baareja kuulemma ainakin :D). Tänään oli aamupäivästä "sing along with Lory"-tuokio, oli kyllä menevä emäntä ja porukka tykkäs! Päästiin Töpsynki kans parketille tanssimaan ku Alex-paappa meitä kovasti haki :D Iltapäivästä oli sitten kahvibaari, mihin me haetaan asukkaita ja tarjoillaan nille kahveeta ja vastaleivottua pullaa. Mukavata :) Pussillinen pullaakin saatiin matkaevääks, hyvin lähti tää meidän "ei sitten lihota yhtään"-yritys...
Huomenna on kuulemma keskustassa joku ilotulitustapahtuma mihin kannattaa mennä, ja mehän mennään kyllä! Jännittää vaan vähän noitten julkisten käyttö, täällä nimittäin kuljetaan aika paljon busseilla ja skytraineilla. Aurinkokin alko paistamaan, että eiköhän me keskustaan tänään eksytä vähän paikkoja katseleen, ainakin tähän lähelle jos ei vielä muualle.
Tämmöstä tällä erää, pitää kirjoitella viikonlopun jälkeen lisää kuulumisia! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti